Yllätysvisiitti Ikeaan

Ihana äiti ehdotti yllätysreissua Kuopion Ikeaan ja Matkukseen, kun heidän pari viikkoa sitten kotiinkuljetetussa vaatekaappikokonaisuudessa oli yksi ovi vaurioitunut ja palautusreissu edessä. Minä tietysti innostuin heti, sillä kyllä Ikean reissut aina piristävät vaikka mitään suurempaa ei olisikaan hankintalistalla (tosin äitini kanssa tehdyt reissut ovat sinänsä tuhoisia, että unohdan itsekurini kun pääsee niin harvoin eri kaupunkeihin ostelemaan. Kerran lähdettiin ostamaan vain "pari pientä juttua" ja tulinkin kotiin vaatekaapin kanssa...hups). Yhteiset reissut äitini kanssa ovatkin kultaakin kalliimpia, sillä me ollaan ihan yhtä lailla sisustushulluja, ja ollaankin varmasti lähipiirimme ainoita ihmisiä jotka jaksavat vaivata päitään pienimmilläkin sisustuspulmilla. 

Mutta niin, postauksen pointti oli siis se ostoslista. Viime kerralla olisin halunnut uutta Lisel-vahankangasta parvekkeelle, mutta se oli harmittavasti loppunut suuren suosionsa takia. Jos sitä siis tällä kerralla on, olisi minulla idea sille, miten saisin 3 metriä kulutettua parvekkeellemme. Siitä lisää sitten myöhemmin!

Muut ostokset liittyvät lähinnä omaan PAX-järjestelmämme muokkaamiseen ja piensisustukseen. Voisinkin esitellä meidän eteisen vaatesäilytyshommelit sitten kun saan vielä nämä uudet tarvikkeet kotiutettua :)


Kaikki kollaasien kuvat Ikean sivuilta


Ihanaa viikonalkua kaikille! :)

2 kommenttia :

  1. Kivoja juttuja on sulla ostoslistalla. Nyt tuli hirveä himotus lähteä ikeaan, mutta onneksi sinne on parin tunnin matka meiltä niin ei tule ihan joka vkl käytyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meilläkin on parisen tuntia matkaa lähimpään Ikeaan niin ei tosiaan onneksi tule ihan mahdottoman monesti käytyä :D

      Poista