Terveellise(mmä)t tortillat

Meidän jokaviikkoisiin ruokaperinteisiin liittyy mutakakun lisäksi tortillat. Nämä syödään aina viikonlopun alkamisen kunniaksi, ja viikonloppufiiliksiin ei oikein tunnu pääsevän ellei ole saanut nassuunsa muutamaa turvallisen tuttua tortillaa. E-koodihirviö-tortilloita me ei olla pitkiin aikoihin enää syöty, kun hoksattiin miten helppoa on tehdä omat tortillat!



Ohje: 6-8 kpl

5-6 dl durumvehnäjauhoja
2 dl vettä
½ dl oliiviöljyä
ripaus suolaa

Sekoita suola lämpimään veteen. Sekoita sitten jauhot seokseen, lisää öljy ja vaivaa. Jaa taikina osiin, ja kaulitse taikinapallot haluamasi kokoisiksi, kuitenkin helposti käsiteltävän paksuiksi (eri paksuuksia kannattaa kokeilla mieltymyksiensä selvittämiseksi). Lopuksi paista kuumalla ja kuivalla pannulla noin 30 sekuntia per puoli. 

Durumvehnän venyvä sitkoainepitoisuus on alhainen, joten ne soveltuvat hyvin tortillojen valmistukseen. Osan durumvehnästä voi myös korvata täysjyvällä tai vaikka ruisjauholla oman maun mukaan. Durumvehnäjauhot voi korvata myös maissijauhoilla, jolloin pohjista saa gluteenittomia :) 

Kaikilla on varmasti omat mieltymyksensä siitä, mitä tykkää tortilloiden väliin laittaa, mutta meille on vakiintunut täytteiksi jauheliha kunnon mausteilla (ei mitään valmismaustesekoituksia!), sipulikurkkusekoitus, GoGreen:in Salsa Mediterranen (erittäin hyvää!), sinihomejuusto sekä itse maustettu kermaviili. Kermaviili maustetaan yleensä Dijon-sinapilla, lorauksella hunajaa ja sitruunamehua sekä valkosipulia ja pippuria. Toimii melkeinpä joka ruoan kanssa, erittäin raikas :)







2 kommenttia :

  1. Nam tortilloja! Mekin tehdään joskus itse noi lätyt ja ne on kyllä paljon paljon parempia kuin kaupan valmiit. Nyt ollaan muutaman kerran tehty myös niin, että ollaan tehty perus tortillatäytteet ja ollaankin täytetty niillä isoja salaatinlehtikuppeja. Nekin on tosi hyviä! Ja arvaa vaan tekiskö mieli tehdä tortilloja tänään iltapalaksi kun katsoo näitä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ne salaatinlehdet/kaalinlehdet ovat kans tosi käteviä ja heti on astetta kevyempi (mutta kuitenkin täyttävä) ruoka! :) Niitä tuli syötyä viljattomina aikoina enemmänkin, mutta nyt ollaan taas tehty noita leipäversioita. Voisipa hyvinkin varsinkin kesällä alkaa tehdä taas niitä salattiversioita ihan urakalla, kun kaipaa hieman kevyempää kesäruokaa.

      Hihhih, mulla taas tekisi mieli tehdä sen mielettömän ihanan näköinen vuohenjuustosalaatti minkä blogistasi pari päivää sitten löysin :D

      Poista