Pienen budjetin tuolioivallus

Opiskelijana ruokapöydän tuolien ostaminen voi tuntua turhalta rahanmenolta - ja sitä se tietysti onkin, jos yksi tuoli maksaa 50 € ja miettii mitä kaikkea muuta tarpeellista sillä saa. Meillä olikin pitkään kevyet peltiset jakkarat ruokapöydän ympärillä, mitkä olivat ihan söpöt, mutta pitemmän päälle aloin kaipaamaan kauniita puisia ja selkänojaisia yksilöitä. Itselleni ruokapöydän tunnelma on nykyään erittäin tärkeä, ja tykkään panostaa aiempaa enemmän myös kattauksiin. Selailin pitkään valkoisia tuoleja puujaloilla, mutta ainoana esteenä oli tämä surullisen kuuluista hinta. 

Sitten koin oikean onnenpotkun. Vanhempani olivat ostaneet Jyskin Floyd-tuolit, mutta ne jatkoivatkin matkaa siskon keittiöön. Tuolit olivat muuten oikein nätit, mutta jalkojen kanssa oli hieman ongelmia, sillä jalat olivat aika leveät suorakulman muotoiseen pöytään ja lopulta jalat hajosivatkin kahdesta tuolista. Ihana siskoni sitten soittelikin, että olisiko minulla tuunausideoita tai halua vastaanottaa tuoleja, jotka muuten olisi viety roskiin tai varastoon, ja vastasin ilomielin että tänne vain! Punnitsin ideoita muutaman päivän, ja mietin kaikkia mahdollisia tapoja uudelleenkäyttää tuoleja. Viimein sain päähäni, että että ruuvaan ehjätkin jalat pois, ja ostan tilalle Ikeasta Frostat, joiden jalat sopivat täydellisesti tarkoitukseeni. Näin ollen siis vaihdoimme kromijalat koivujalkoihin, ja tuolit ovat kuin uudet! Frostat maksoivat 8 €/kpl, joten lopullinen sijoitus tuoleihin on kolmenkympin luokkaa, ja olen tähän enemmän kuin tyytyväinen. Loppusilauksen jalat saivat mistäs muusta kuin Osmo Colorista (sävy antiikkitammi). 

Kuvat: Jysk & Ikea


Vanhat tuolimme säilytettiin varatuoleina, sillä illanistujaisissa kaikki tuolit ovat tarpeen. Frosta:n istuinosistakin sain kehiteltyä uusia juttuja (hyötyä koko rahan edestä ;) ), näistä myöhemmin lisää!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti