Vähän minä-aikaa

Tämän vuoden ensimmäiset mansikat & lempparijäätelö - yhdistelmä, joka ei petä.

Nyt aion hengähtää. 

Havahduin jälleen muutama päivä sitten siihen, kuinka aika on taas rynnistänyt hirveää vauhtia ohitseni ilman, että kokisin erityisesti nauttineeni elämästä. Elämässä ei ole ollut mitään aivan hirveääkään, mutta päällimmäisenä käteen ei ole jäänyt myöskään mitään erityistä. Ja erityisellä tarkoitan niitä pieniä hetkiä, joita ei osteta rahalla, vaan niitä hankitaan läsnäololla ja pysähtymisellä.

Yksi tällainen onnellinen pysähtymisen hetki oli onneksi viikonloppuna, kun kävimme miehen kanssa ostamassa kioskilta eväät, ja lähdimme pariksi tunniksi luontoon kävelemään. Pysähdyimme metsässä aivan ihanan pienen lammen rannalle, jonka päälle oli rakennettu todella pitkä laituri. Laituri ylsi lähes lammen puoliväliin saakka, ja siellä me kolmistaan mieheni ja toisen koiramme kanssa istuskelimme ja nautimme auringonpaisteesta. Tällaiset hetket ovat kultaa, ja välillä on aina hyvä muistutella itselleen, että elämä ei ole vain kiiruhtamista paikasta toiseen. Tai ainakaan sen ei pitäisi olla.

Vappuna meillä on tiedossa onneksi rentoa vappubrunssia ja paljon tv-ruudun (lue: jääkiekon) tuijottelua. Meidän perheessä minä taidan olla se meistä innokkaampi seuraaja, sillä voisin katsoa helpostikin vaikka koko viikonlopun kaikkia mahdollisia otteluita. Jostain syystä maajoukkuekiekko on aina iskenyt paljon enemmän, kuin esimerkiksi SM-liiga. Tämä jääkiekkohulluus on peritty täysin vanhemmiltani, jotka tutustuttivat minut jo erittäin nuorena jääkiekon tuottamaan hurmioon. On se kyllä kummallista, miten ihminen voikin kokea niin suuria tunteita tv:n ääressä. Eli voimia nyt niille, jotka eivät jääkiekkoa siedä (ymmärrän täysin myös teitä), onneksi kisat eivät kestä kauaa :D

Ihanaa vapun aikaa!