Marraskuun juhlintaa ja joulutunnelmia

Kaiken kiireen keskellä on aivan ihana rentoutua läheisten kanssa illastamaan. Meillä juhlittiin isänpäivää, äidin syntymäpäivää ja meidän koiran 13-vuotissynttäreitä eilen teemalla "viljattomia herkkuja", ja tänään illemmalla matkaamme vanhempieni luo juhlimaan isoäitini ja setäni syntymäpäiviä. Juhlaan on aihetta myös sen ansiosta, että viimeiset lähiopetustunnit koululla pitäisi periaatteessa olla tämän viikon jälkeen pulkassa ennen valmistumistani, eli seuraavat pari kuukautta saan pyhittää töissäkäymisen lisäksi tenteille ja opinnäytetyölle. Valoa tunnelin päässä siis!

Olen nyt tänä viikonloppuna alkanut fiilistellä joulua ihan tosissaan. Minulla on jo vuosia ollut tapana että joulusta nautitaan niin kauan kuin mahdollista heti siitä hetkestä lähtien, kun se ensimmäinen joulukipinä syttyy, sillä joulufiilis voi kadota aivan yhtä nopeasti kuin se on alunperin tullutkin. Joululaulut soimaan siis ja tunnelmoimaan! Rauhallista sunnuntaita kaikille :)

Tässä vielä hieman tunnelmakuvia viikonlopulta vaikka ruoat eivä päässeetkään kuviin asti, ja pieni sneak peak siitä meidän uudesta isäni kanssa nikkaroidusta ruokapöydästä:





2 kommenttia :