DIY: Pehmokirja vauvalle

No enhän minä malttanut sitten olla esittelemättä tätä, vaikka virallisia 1-vuotisjuhlia ei olekaan vielä päästy viettämään! Olen kuitenkin niin tyytyväinen tähän lopputulokseen, että en vaan kerta kaikkiaan halunnut laittaa tätä kaappiin piiloon. Tässä se tulee siis, pehmoinen valokuva-albumi Vilho-vauvan ensimmäisestä vuodesta :)




1-vuotislahja on itselleni yleensä se vaikein mietittävä. Leluja en halunnut hankkia, ja valmiin tavaran ostaminenkin tuntui jotenkin hölmöltä, kun opiskelijabudjetilla kuitenkin mennään. Tulin siihen johtopäätökseen, että itse tehty on kaikkein arvokkain lahja pienelle, mitä voin antaa. Siispä aloitin tämän hyvissä ajoin, ja silti meinasi tulla vähän kiirus! Kävin siis hakemassa Eurokankaasta paljon erilaisia suloisia kankaita n. 50 cm:n paloissa, ja tilasin netistä harmaata huopaa sivujen väliin antamaan tukea ja pehmeyttä. Ensin päällystin valitsemani kuvat kontaktimuovilla, jotta ne kestäisivät paremmin, ja saman tein myös kuvateksteille. Pyöristin kuitenkin kuvien kulmat, jotta pienet sormet eivät saisi minkäänlaisia haavoja. Sitten aloin ompelemaan sivu kerrallaan kuvia ja tekstejä, ja kyllä tässä ompelussa sitten vierähtikin kokonainen sunnuntai. (Ihan tosissaan, en muista olenko ikinä istunut ompelukoneen ääressä yhtä kauan putkeen, niin innoissani kun olin). Lopuksi ompelin itse sivut yhteen niin, että huovat jäivät sinne piiloon ja taistelin ompelukoneen kanssa koko paketin vielä kasaan. Lopputuloksesta tuli mielestäni hellyyttävä, ja toivonkin, että lahjan saaja pitää tästä yhtä paljon kuin lahjan tekijäkin, tämä on rakkaudella tehty :)

ps. peitin kasvot, jotta lahjan saajan yksityisyys säilyy :)



2 kommenttia :