Yksinkertaiset neulotut koristetyynyt

Tutkailin pitkään erilaisten neulottujen tyynyjen tarjontaa netissä ja kauhistelin (suurimman osan) hintoja. Käsitöitä itse paljon harrastavana ihmettelinkin, miksi haaveilin niin kauan täydellisistä sohvatyynyistä, kun ne voi tehdä itsekin niin paljon halvemmalla ja juuri sellaisiksi kuin itse tahtoo, jos on vain taitoa tai kärsivällisyyttä opetella niiden tekoa.



Eipä aikaakaan, kun 7 veljestä -lanka tulikin Maxissa tarjoukseen, ja päätin saman tien lähteä ostamaan pari kerää. Googletin netistä ohjeita, ja sieltä löytyikin niin paljon erilaisia, että en osannut oikein päättää mitä lähtisin tekemään. Päätinkin sitten tehdä omalla ohjeellani ensin perinteisen palmikkotyynynpäällisen, ja heti perään helmineulosta olevan päällisen. Kummankin tyynyn toinen puoli oli IKEA:n Rosmarie-kangasta sillä se antoi mukavasti ryhtiä tyynyyn. Aikaa ei mennyt neulomiseen tv:n seurannan ohella paria päivää enempää, ja hinnaksi molemmille jäi yhteensä ~7€ sillä Ikean kangas minulla oli jo entisestään. Helmineulostyynyyn lisäsin vielä vanhasta takista jäljelle jääneet tumman siniset napi, sillä ne sointuivat mukavasti harmaaseen.



Kuvassa takana näkyy sohvan selkänojatyynyn päällä lekotteleva aiemmin virkkaamani torkkupeitto, minkä syntyi Novitan Puro-langasta. Harmittavasti sitä ei enää ole saatavilla, sillä olisin halunnut virkata vielä muutaman kerroksen lisää.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti