Klassinen DC-fix tuunaus ja keittiön pintaremppasuunnitelmaa

Yksi yleisimmistä DC-fix-muovin käyttökohteista taitaa nykyään olla keittiön työtasot, kaakelit tai kaapistot. Käyttökohteita on toki kymmeniä, mutta erityisen käteväksi ihmemuovi on käynyt juuri keittiössä. Itse totesin muovin hyödyllisyyden asuessamme vuokralla entisessä asunnossa, sillä muovi ei jättänyt jälkiä pintoihin lähes kolmen vuoden käytön jälkeenkään. Käytimme sitä nimittäin sekä kaapistoissa, kaakeleilla että työtasossa. Nyt päätin jatkaa hyväksi havattua keinoa piristää ja siistiä työtasoja. Keittiön kaapistot nimittäin olemme jo maalanneet ja keittiön kaakelit aiotaan myös jossain vaiheessa maalata kaakelimaalilla. Joskus tulevaisuudessa toki olisi tarkoitus myös laittaa koko keittiö alusta asti uusiksi, mutta nyt on pärjättävä vielä muutama vuosi pienillä korjauksilla, ja tällaiseen pieneen ilmeenkohotukseen dc-fic on omiaan.

Alkuperäiset työtasot ovat sananmukaisesti alkuperäiset. Ne olivat vaaleat ja ihan ok kunnossa, mutta siis todella kuluneet, joten ilokseni huomasin muovin peittävän suurimman osan pienimmistä kolhuista. Lisäksi yleisilme siistiytyi huomattavasti ja sävy on mielestäni kiva: puukuvio mutta vaalea. Näissä kuvissa työtasojen alkuperäinen kuviointi ei mielestäni edes näytä niin hirveältä, kuin se todellisuudessa näyttää. Se oli suoraan sanottuna kuin savannilta revitty, ja samantyyppinen kuvio on myös noissa kaakeleissa... sellainen vaaleanpunainen seeprakuvio. 

Tosiaan, kaapistot on jo pohjamaalattu, ja nyt viikonlopun aikana suoritetaan vielä toinen ja toivottavasti kolmaskin kerta. Lisäksi uudet vetimet on jo tilattu, luotimme jälleen Ikean edullisiin mutta laadukkaisiin vetimiin. Tapettia olisi tulossa yhdelle seinälle, toiselle sipaisemme maalia. Sen jälkeen keittiö alkaisi olla jo esiteltävässä kunnossa, toivottavasti vaan ei tule mutkia matkaan. Rauhallista sunnuntaita!





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti