DIY: Vuosi Villi Pohjola -peitosta

Kun muutama päivä sitten kerroin, että siskoni nuoremman lapsen 1-vuotissynttärit ovat lähestymässä, tulvi mieleeni muistoja kyseisen pienen herran syntymästä ja ristiäisistä. Siskoni ensimmäisen lapsen syntyessä virkkasin isoäidin neliöistä torkkupeiton, ja luonnollisesti halusin tehdä perheen uusimmallekin tulokkaalle sellaisen. Ihanasta Hupsistarallaa -blogista (joka oli muuten ensimmäinen käsityöblogi, mitä ikinä olen seurannut) bongaamani mielettömän sympaattinen Villi Pohjola -peitto oli kummitellut mielessäni siitä lähtien, kun kyseinen postaus ilmestyi blogissa, joten eipä mennyt kauaakaan, kun oli langat ostettuna ja puikot viuhtoivat hurjaa vauhtia. Ompelin peittoon varmuuden vuoksi vielä lakanan, että langanpäättelyt pysyivät varmasti pienten sormien ulottumattomissa. Peitosta tuli myös oma tähän astinen lempparini, ja harmittaakin, kun peitosta ei ole tämän parempia kuvia, kun en niitä viime syksynä tajunnut ottaa. Ihania muistoja kuitenkin, ja toivonkin, että peitto lämmittää saajansa mieltä vielä vuosienkin päästä :)

ps. peittoon on eksynyt villieläimien lisäksi pari perheemme koiraa :)




4 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Voi, suuri kiitos! :) Suurin kiitos kuuluu Hupsistarallaa:n Terhille ihanasta ideasta :D

      - Eppu

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minustakin! :) Tästä oli niin hyvät ohjeet, että lopputuloksesta ei voinut tulla kuin söpö :D

      - Eppu

      Poista