Voihan Ellos!

Meidän koiruli on vanhoina päivinään alkanut valitettavasti tekemään satunnaisesti tarpeitansa meidän eteisen matolle (joka on jonkinlainen bukleematto), jos hätä on yllättänyt eikä ulos asti ole keritty meitä pyytää. Tätä ei onneksi satu usein, mutta kuitenkin sen verran, että maton lukuisista pesuista huolimatta sen kohtalo oli saneltu viimeistään silloin, kun avomieheni vahingossa sahatessaan työtasoa sahasi mattoon ison loven. Siinä vaiheessa aloin katselemaan netistä helppohoitoista ja kestävää mattoa, joka tarvittaessa soveltuisi myös ulos.

Ellos on toiminut meidän taloudessa hyvin usein pelastavana enkelinä kun mattoja ollaan oltu hankkimassa, ja olen ollut erittäin tyytyväinen heidän tuotteisiinsa (tämä ei ole mainos, eiköhän kaikki saa niitä Elloksen mainoksia jo ihan tarpeeksi muutenkin :D) Bongasin sitten yksi ilta heidän oman merkkinsä Ellos Homen valikoimista Zig Zag -maton, johon ihastuin välittömästi. Pohdin muutaman päivän tilausta, mutta sitten kun maton sai puoleen hintaan ja ilman postikuluja, niin hupsista vain ja matto olikin pian jo meidän eteisessä. Olen erittäin tyytyväinen, mustavalkoinen graafinen kuvio ryhdittää mielestäni nyt kivasti muuten hieman tylsää eteistä :)

Harmittaa vain, että hyviä kuvia oli ihan mahdotonta yrittää ottaa meidän eteisessä kun luonnonvaloa ei tullut mistään suunnasta kuvienottohetkellä. Noh, toivottavasti matto pääsee paremmin oikeuksiinsa myöhemmissä kuvissa :D


2 kommenttia :

  1. Ihastuin täysin tuohon mattoon, nyt metsästämään samankaltaista omaan kotiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toivottavasti täydellinen yksilö löytyy! :) nuo matot on kyllä niin monikäyttöisiä :)

      - Eppu

      Poista