Gluteeniton pannari

Olen aina ollut aika herkkävatsainen viljalle, mutta syön silti päivittäin kaurapuuroa ja iltaisin palan ruisleipää. Pahimpia raaka-aineita yleensäkin itselleni ovat vehnä ja hiiva, jotka takaavat pallomahan koko loppupäiväksi (en ole noitakaan kuitenkaan täysin karsinut ruokavaliosta, sillä viikonloppuisin höllään arkiruokailun suhteen paljonkin). Joka tapauksessa olen lueskellut jo vuosia karppaukseen pohjautuvia reseptejä, ja yksi suosikeistani oli Karppikissan kotona -blogi mistä löysin lukuisia arkiruokailun pelastajia aivan mielettömästä reseptipankista. Suosittelen ehdottomasti tätä huippua "subi"-reseptiä, myös avomieheni tykkäsi valtavasti! Teimme tuota viime vuonna varmaan viikoittain. 

Mutta niin se pannari! Tämä resepti löytyi tosiaan tuolta Karppikissan blogista, ja sanoisin, että resepti on ehdottomasti kokeiltavan arvoinen vaikka ongelmia ei vehnäjauhojen kanssa olisikaan. Aivan ihana perjantai-illan herkku, johon laitettiin kylkeen ihanaa St. Dalfourin Vadelmahilloa ja menovedeksi kuoharia. Ihanaa viikonloppua! :)



Gluteeniton pannari


7 dl täysmaitoa
3 kananmunaa
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,75 dl sokeria (tai makeutusta)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
75 g voita (norm.suolainen)

Riko kananmunat kulhoon, sekoita joukkoon vuorotellen jauhot ja maito. Lisää sokeri, leivinjauhe ja vaniljasokeri sekä sulatettu voi. Anna tekeytyä sen aikaa, että lämmität uunin 225 asteeseen.
Paista n. 30 min. 

(ohje täältä). 


2 kommenttia :

  1. Meillä on koitettu nyt kesän ajan syödä kotimaisia viljoja vältelle, joten tämä ohje tulee tarpeeseen, pannaria onkin tehnyt mieli! Täytyypä kokeilla!
    Kiva, kun jätit kommenttia blogiini niin löysin sinun blogiisi, varsin tuoreeseen kenties!? Mukavia juttua, jatkan lueskelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! :)
      Ja kyllä, tämä blogi on vielä varsin tuore tapaus, kiva että tulit käymään :) harmi kun ne Indiskan tabletit pääsivät loppumaan, ei ollut vinkistäni paljoa hyötyä :D

      -Eppu

      Poista