Kesäruokaa: Hunajainen bataatti

Viime päivinä ainoat vapaat hetkeni ovat menneet ruoanlaittoon, ja siksi näitä ruokakuvia onkin sadellut viime aikoina varsin riittämiin. Ensi viikolla minulla loppuu kevään kurssit, ja jäljelle jää enää työt ja pari kesän ylimääräistä kurssia. Parin viikon päästä tuleva ensimmäinen "kunnon" palkka mahdollistaa pitkästä aikaa myös kodinlaittosuunnitelmieni täytäntöönpanon, eli täällä ollaan hyvin innokkaissa fiiliksissä :) 

Söimme tänään avomieheni kanssa itse rakastamiani (ja mieheni vihaamia) bataattikuutioita kanan ja lisukkeiden kera. Mielestäni bataatti sopii oikeastaan mihin vuodenaikaan tahansa, mutta eniten sitä tekee mieli kesäiltaisin. Tykkään korostaa bataatin makeutta entisestään mausteilla ja hunajalla, kunhan aterian muut osat ovat sitten tarpeeksi suolaisia ja antavat vastapainoa.

Hunajainen bataattilisuke 2-3 hlölle

1 keskikokoinen bataatti
oliiviöljyä
hunajaa
tuoretta korianteria
inkivääriä (joko tuoretta tai maustepussista)
chilipippuria
valkosipulia (joko tuoretta tai maustepussista)

Kuori bataatti ensin veitsellä leikaten, ja se pilko haluamasi kokoisiksi kuutioiksi (suuremmat kuutiot vaativat pidemmän paistoajan). Paista sitten kuutioita oliiviöljyssä aluksi melko kuumalla lämpötilalla muutama minuutti. Laske sitten lämpötilaa kakkoselle tai kolmoselle, ja lisää mausteet ja hunaja. Oliiviöljyä kannattaa lisätä vielä vähän, niin bataatit kypsyvät erittäin suussasulaviksi. Anna hautua 15 - 25 minuuttia, ja lisää lopuksi hienonnettu tuore korianteri. Nauti esimerkiksi kanan tai lihan kanssa ja tee kylkeen vaikka kermaviilikastike, superhyvää!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti