Ensimmäinen haaste

En ole täällä blogin puolella hirveästi kertonut itsestäni tai elämästäni sen syvemmin, mitä nyt muutama viikko sitten avauduin tulevaisuuden suunnitelmistani. Mutta sain tässä yksi päivä yllättäen the KotiKolo:n Elliltä ensimmäisen blogihaasteen, jonka toteuttamisen ajattelin olevan kiva tapa kertoa itsestäni vähän enemmän, että lukijatkin saisivat vähän kuvaa siitä, minkälainen tyyppi täällä oikein kirjoittelee :)

Haasteen säännöt kuuluivat siis seuraavasti: 

  • Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
  • Haastetun pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen
  • Haastetun pitää valita haastettavaksi 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
  • Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
  • Sinun pitää kertoa, kenet haastoit
  • Ei takaisin haastamista

Yleiset paljastukset:

1. Harjoittelin blogin kirjoittamista vain itseäni varten (salasanalla suojattu siis) vuodesta 2008 asti, ennen kuin uskalsin aloittaa julkisen kirjoittelun.
2. Olen suorittanut Musiikkiopistossa pianonsoiton perustutkinnon sekä musiikin teorian perustutkinnon. Näiden suorittamiseen meni noin 8 vuotta, mutta olen unohtanut lähes kaiken oppimani, koska en omista itse omaa pianoa. Harjoittelemallahan taidon saisi pian takaisin, mutta haikeudella muistelen aikaa, jolloin pystyi menemään pianon ääreen tunneiksi rimputtelemaan omia lempparikappaleita.
3. Olen sairastanut lastenreumaa 2-vuotiaasta asti, mikä ikävästi rajoittaa liikuntaharrastuksia ja joskus myös käsitöiden tekemistä.
4. Tämä on nyt aika selvä, mutta rakastan Ikeaa.
5. Suunnittelen kaiken mahdollisen, ja tästä ominaisuudesta olen saanut sekä suuret hyödyt että suuret haitat.
6. Ylläolevaan kohtaan viitaten olen esimerkiksi suunnitellut jo mahdollisen uuden kodin sisustuksen, kun muutto on joka tapauksessa aikaisintaan reilusti yli vuoden kuluttua, mahdollisesti vasta reilun parin vuoden.
7. Olen käynyt ulkomailla viimeksi ennen kuin täytin 11, ja sitä ennen viidessä maassa, joista yhdessäkään en ole käynyt omien vanhempieni kanssa.
8. Suoritan ammattikorkeakoulututkintoni näillä näkymin vuoden etuajassa, mikä on viime aikoina aiheuttanut myös lievää stressiä ja sitä, että vuorokaudessa on liian vähän tunteja.
9. Tyyli-idolini on Lauren Conrad.
10. Minusta on hauska katsoa Kauniita ja rohkeita, mutta vihaan salkkareita. Kaunarit on vaan niin täydellistä "pään nollaus" -ajanviihdettä että ei tosikaan. Ja koska omasta elämästäni puuttuu aika lailla kaikki draama, on mukavaa välillä saada överiannostus sitäkin television välityksellä.
11. Rakastan jääkiekkoa, mikä tekee elämästäni välillä hieman vaikeaa. Siis nimenomaan maajoukkuejäkistä. Katson kaikki mahdolliset pelit ja höyryän kotona kuin mikäkin höyryjuna. Avomiestä ei jaksa niinkään kiinnostaa, mutta hän kohteliaasti nyökkäilee ja myötäilee kun pidän palopuheita milloin minkäkin joukkueen heikkouksista ja vahvuuksista.

Ellin kysymykset:

1. Kuinka vanha koet henkisesti olevasi?

Koen usein olevani ikäisiäni vanhempi. Ei niinkään sen takia, että minulla olisi jotenkin enemmän elämänkokemusta tai viisautta, mutta ehkä siksi, että rakastan olla aikuinen. En jaksa riekkua monien ikäisteni tavoin ulkona jatkuvasti, pidän rauhallisista koti-illoista ja neulon mielummin villasukkia kuin herään aamulla krapulassa. Viihdyn itseäni vanhempien ihmisten seurassa ja pidän velvollisuuksistani. Täytin juuri eilen 22 vuotta, ja voin rehellisesti sanoa, että tunnen itseni vähintäänkin 5 vuotta vanhemmaksi. Vastapainoksi tunnen kuitenkin hurjia innostumisen aaltoja usein, joten ne nuorentavat olemustani joskus vähän liikaakin :D

2. Miten vietät suurimman osan vapaa-ajastasi?

Tällä hetkellä minulla ei juurikaan ole ylimääräistä vapaa-aikaa työpäivien ja kesäopiskeluiden jälkeen, mutta normaalisti katselen lempisarjojani läppäriltä, kokkailen ja teemme retkiä avopuolisoni kanssa pyöräillen tai patikoiden ja pidän yllä fyysista kuntoani. 

3. Jos joutuisit luopumaan yhdestä aistista, mikä se olisi?

Tämä on vaikea. Punnitsin haju- ja makuaistin välillä, vaikka olisihan se kova paikka luopua mistä tahansa aistista, jos on koko elämänsä niitä käyttänyt. Ehkä loppupeleissä kuitenkin hajuaisti.

4. Mikä saa sinut tosi iloiseksi?

Koirani hännänheilutus ja nappuloiden heittely, avomiehen kanssa vietetty laatuaika, lempikappaleet, epämiellyttävät asiat jotka saa suoritettua sisulla, ystävien tapaaminen ja illanistujaiset, kävelyt raikkaassa ilmassa, istuskelu lämpimällä parvekkeella, rauhassa juotu aamukahvi. Kaikki elämän pienet ilot. 

5. Mikä on hurjinta, mitä olet tehnyt?

Teinivuosina tuli tehtyä paljonkin hurjia (ainakin omassa päässä :D) juttuja, mutta ei mitään aivan uskomattoman hurjaa. Muutenkin koen, että yksilötasolla jollekin maailmaa ravisteleva asia voi toiselle olla lähes arkipäiväistä. Hurjimpia juttuja taitaa kuitenkin olla ne pienet suuret jutut, kuten esimerkiksi erinäisten tutkintojen suorittaminen ja itsensä ylittäminen eri asioissa. 

6. Kissa vai koira?

Koira!

7. Jos raha ei olisi este, missä asuisit?

Asuttaisiin miehen kanssa varmaankin remontoidussa puutalossa kotiseudulla tai rakennettaisiin talo vähän kauemmaksi keskustasta. Vaikea edes kuvitella, kun raha on tällä hetkellä se suurin este :D

8. Uskotko kohtaloon?

Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa.

9. Ketä ihailet?

Ainakin kummitätiäni, jolla on aivan uskomattoman positiivinen elämänasenne. 

10. Mitä nykyajan ilmiötä ihmettelet?

Hauska kysymys! Nykyään tuntuu erilaisia ilmiöitä putkahtelevan jatkuvasti, mutta mitään ylitsepääsemätöntä on hankala keksiä. Somessa en jaksa ymmärtää Tinderiä, Twitteriä enkä jossain määrin Instagrammia, vaikka viimeisintä seuraankin jonkun verran. Omasta naamasta päivittäin kuvien räpsiminen ei jotenkin... öh, nappaa. Myös jollakin tasolla ihmettelen tätä fitness -ilmiötä, että esimerkiksi nekin, jotka eivät tähtää mihinkään kisoihin mittaavat raejuustonsa keittiövaa'alla, tai ns. tavikset, jotka postaavat kuvia omasta takapuolesta päivittäin, vaikka minkäälaista muutosta ei ole edes tapahtunut. Noh, tyylinsä kullakin, varmasti joillekin nekin kuvat tuottavat iloa.

11. Mihin haluaisit matkustaa?

Ihaninta olisi matkustaa Uusi-Seelantiin tai Australiaan, mutta luultavasti matkani tulevat rajoittumaan Suomen rajojen sisälle vielä useamman vuoden ajan :)

Olen nyt kuitenkin niin tylsä, että en haasta tähän tällä kertaa ketään. Toki kaikki halukkaat saavat tämän tehdä, Elli oli keksinyt tosi hyvät kysymykset! :)



Kuvassa synttärikukkiani, voi että olin onnellinen! :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti