Nopeat ja terveelliset jäätelönamit

Viikonloppuna edellisen illan pienimuotoisen juhlinnan jälkeen olo oli aamulla hieman väsynyt. Aurinko paistoi kuitenkin lohduttavasti ja mieleni rupesikin tekemään jotain raikasta ja kesäistä. Ostin Ikeasta tässä taannoin herkullisen väriset mehujäämuotit, jotka päätin vihdoin pistää testiin (eipä sitä talvella teekkään hirveästi mieli mitään jäätäviä herkkuja). Mehujäätelöthän on helppo tehdä, tuorepuristettua mehua vain muottiin ja pariksi tunniksi pakkaseen. Päätin kuitenkin perinteisten mehujäätelöiden lisäksi kokeilla hieman kermaisempia jäätelöitä, ja sekoitinkin turkkilaista jogurttia (mikä tahansa maustamaton jogurtti kelpaa) maitoon ja lisäsin pienen lorauksen hunajaa ja lopuksi sekoittelin puolukoita joukkoon. Erilaiset marjat toimii muutenkin tosi hyvin tämmöisissä, aivan loistava jälkkäri keskikesää ajatellen :)

Itse laitoin siis yhteen jäätelömuottiin 3/4 dl jogurttia, 1/4 dl maitoa ja sipauksen hunajaa, ja muutaman marjan. Ainekset kannattaa sekoittaa ensin isommassa kulhossa, ja kertoa ainesmäärät haluamallaan jäätelömäärällä. Nämä oli kyllä huippuja tehdä siitäkin syystä, että ei tarvitse tehdä isoja määriä, vaan voi tehdä vaikka vain yhden :) Ja tosiaan muutamaksi tunniksi pakkaseen, ja lopuksi muotteja voi käyttää kuuman veden alla, että jäätelöt irtoavat paremmin. 

Ja ainiin, esimerkiksi Punnitse ja Säästä -myymälöissä myytävä Vaniljatahna on oiva lisä tähän herkkuun, mikseipä myös aito vanilja!



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti