Istutuksia ja nopea kukkaruukkuehostus

Eilen oli ihana päivä - aurinko paistoi lämpimästi parvekkeelle, ja oli aika alkaa laittamaan sitä uuteen uskoon. Keväässä on paljon ihania asioita, jotka tekevät siitä minun lemppari vuodenaikani. Yksi niistä on istutukset ja kasvit. Olen jo viikkoja hamstrannut siemeniä ja multaa, puhdistellut vanhoja ruukkuja ja kiillottanut koristeita. Vielä pitäisi saada parvekkeen lasit pestyä, mutta odottelen sen verran että mieletön katupöly vähenisi. Sitten tarvitseekin enää vain vähän enemmän lämpöä kuin +5, ja partsikausi voidaan virallisesti avata! :)


Jotkin kukkaruukkuni ovat ajan saatossa hieman kärsineet, ja etsinkin tapaa, millä niitä voisi hieman tuunata. Ostin tällaisia vihreitä ruukkuja muutama vuosi sitten, osa niistä on jo menneet rikki, ja kaipasi vähän uutta ilmettä. Me ostettiin avomiehen kanssa muutama viikko sitten uusi tietokone, ja kun osat tulivat postisssa, jäi siitä hirveästi pakkausmateriaaleja, joita minä katselin silmät kiiluen. Mm. tällaista ruskeaa pakkauspaperia tuli metreittäin, ja olenkin jo miettinyt kaikkea pientä kivaa tekemistä siitä. Tälläkertaa tuli tämmöinen!


Eli taittelin paperista sopivan kokoisen suikaleen, teippasin takaa ja lisäsin ympärille pätkän juuttinarua. Eipä tarvinnut käydä ostamassa uusia ruukkuja, taidan tehdä tämän saman käsittelyn muutamille muillekin. Halpaa uudistusta! :-)

2 kommenttia :

  1. Ihanan blogilöydön tein, harmi etten pysty kirjautumaan lukijaksi, häiriötä bloggerissa?
    Itsellä ja kevätpäivät inspiroi laittamaan parvekkeilla töpinäksi, siemenkätköt odottavat istuttajaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ompa kiva kuulla! :) Joo, olen kuullut monilta viime aikoina että Bloggerissa on ollut jotakin häikkää, ilmeisesti se antaa virheilmoituksen, mutta sitten kuitenkin hyväksyy lukijaksi? :D Ihana teknologia.

      Kevät tosiaan inspiroi kyllä tarttumaan tuumasta toimeen, ei vaan taida itsellä tunnit riittää vuorokaudessa kaikkiin ideoihin :D

      Poista