IKEA HACK: Frostan monet muodot

Kuten edellisessä tuolipostauksessa mainitsinkin, ovat Frosta-tuolien kaikki osat päässeet meillä hyvään käyttöön. Muutaman viikon istuinosat odottelivat inspiraatiota, ja sitten se iskikin kunnolla. Meillä oli keittiön itse rakennetun työtason ääressä kaksi baarijakkaraa, joiden ulkonäköön olin vuosien varrella jo täydellisesti kyllästynyt. Ratkaisu? Ruuvataan vanhat istuinosat pois ja Frostat tilalle öljyttynä! Heti parempi, nyt tuolit sopivat myös työtasoihin. Ja koska uusi istuin on halkaisijaltaan edellistä suurempi, mahtuu tämänkin emännän ahteri nyt paremmin lukemaan aamulehteä ;) Metalliosat käsittelen mahdollisesti mustaksi jossakin vaiheessa.



Istuinosia jäi ruokailutilan tuoliprojektista vielä kaksi jäljelle, ja niistä teinkin sitten tarjottimet. Minulla oli pitkään hakusessa puiset ja omalaatuiset, mutta kuitenkin halvat tarjottimet kattauksia varten, enkä löytänyt mitään erityisen kivoja. Onneksi näin päin, sillä Frostat muokkaantuivat myös tähän käyttöön oikein mainiosti :)



Toinen on siis käsitelty liitutaulumaalilla, ja siihen onkin kiva kirjoitella aina vieraille ohjeita tarjottavien ruokien sisällöistä. Toinen tarjotin on vielä käsittelemättömässä koivuasussaan, mutta jätän sen vielä odottelemaan inspiraatiota. Jos inspistä ei riitä, käsittelen sen varmaankin Osmo Colorilla (kyllä, sitä on vieläkin jäljellä). Olen miettinyt myös pyörillä kulkevaa kukka-alustaa, jos käyttöä toiselle tarjottimelle ei löydykään. Eli kaikenkaikkiaan näihin projekteihin ei tarvinnut ostaa materiaaleja ollenkaan, kun kaikki tarvittava löytyivät jo valmiina kaapista.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti